Visarun

Oltiin Christofferin kanssa perjantaina kuukausittaisella visarunilla (pitää siis käydä kerran 30 päivässä maan ulkopuolella viisumin takia).
Mulla on aina sujunut rajan ylitys ongelmitta. Muilta on vaadittu mm. jonkun tuotteen ostamista Swasin puolella, kerran olivat käskeneet Oscaria odottamaan 24 tuntia ennen kun voisi palata maahan.
Tällä kertaa oli mosambikilainen passintarkastaja ajantasalla- hänen mukaansa meidän olisi pitänyt pysytellä poissa mosambikista kolme vuorokautta, koska meillä ei ollut oleskelulupia. Tätä sitten porukalla kovasti pohdittiin. Kun minun mielestä jouduin siellä rajalla juurikin siksi ramppaamaan, kun ei ole niitä lupia, vaan hermojaraastavanlainen viisumi. Noh, Swasimaassa tullitäti oli sitten mukavampi ja päästi meidät hymyssäsuin poistumaan maasta 2 minuutin maassaoleskelun jälkeen.

Kotimatkaa varten hypättiin taas chapaan. Pitkän matkan chapat on siitä kivoja, ettei niissä tarvitse kenenkään seistä. Oltiin kaikki jo omilla paikoillamme (normaalisti chapat lähtevät silloin, kun auto on täynnä, ei aikataulujen mukaan), kun auton etuosasta alkoi kuulua huutoa. Lipunmyyjä ja joku mies väitteli chapamatkan hinnoista. Shanganan kielestä ymmärsin sen verran, että kyse oli jotakuinkin 15 meticalista (reilut 40senttiä), mutta ai että sitä huudon määrää. Kun sopua ei tullut, päättivät myös muut matkustajat (minua ja Christofferia lukuunottamatta) antaa tukensa tälle 15 metsiä menettäneelle matkustajalle. Siinä huusivat sitten koko sakki kädet huitoen. Ilmeet oli jo sen näköisiä, että ajattelin pian lävähtävän. Suomessa sellaisessa tilanteessa olisi taatusti turvauduttu nyrkkeihin. Täällä riittää supliikkia ja riitelyn voi hyvin pitkälti hoitaa karjumalla.
Karjuminen jatkui ja jatkui ja pohdittiin, josko päästäisiin ikinä lähtemään. Kymmenen minuutin konsertin jälkeen huuto jatkui toki, mutta äänissä ei ollut enää samanlaista aggressiivisuutta. Tarkemmin katseltua tajusimme, että vaikka kaikki edelleen huusivat, nyt he nauroivat samaan aikaan. Ymmärsivät ilmeisesti itsekin tilanteen koomisuuden. Joku huusi muiden yli kuskia laittamaan musiikin soimaan. Taustalla alkoi pauhata mosambikilainen house (Christofferin inhokkimusiikki), huuto ja nauru jatkui, mutta auto lähti vihdoin ja viimein liikkeelle. Jonkin aikaa vielä kinasivat, kunnes kyllästyivät. Onneksi, sillä matkaa oli kaikkiaan 1,5 tuntia edessä.