Oon saanut vuoden mittaan satoja rakkaudentunnustuksia, kosintoja ja iskuyrityksiä. Tässä mieleenjäänein. Saapui tekstiviestitse:
"Let me try to spelling love song in flowers of Helsique for you like Jean Siblius and be your Hiro like Urho Kekkonen."
lauantai 18. heinäkuuta 2015
Kokemuksia
Totta kai kaikki, mitä oon täällä nähnyt ja tehnyt, oon nähnyt ja tehnyt ensi kertaa. Kaikki on ollut uutta ja ihmettelemisen arvoista. Kuitenkin jotkut ensimmäistä kertaa elämässä -hetket ovat jääneet verkkokalvoille ja takaraivoon voimakkaimmin.
Mosambikissa tein seuraavia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni;
- sukelsin meressä ja näin haita ja valaita, delfiinejä ja kilppareita ja vaikka sun mitä
- näin autokolarissa kuolleen ihmisen ruumiin
- näin hukkuneen ihmisen ruumiin
- olin läsnä, kun kouluja käymätön katupoika oppi laskemaan allekkainlaskuja
- söin vaikka ja mitä eksoottista ja sitten vähän vähemmän eksoottista... aina krokotiilista (eksoottinen kokemus) maissipuuroon (todella epäeksoottista)
- opin tekniikan, jolla varastetaan puhelin taskusta
- juttelin yön pitkinä tunteina kämppikselleni albiinogeccoliskolle
- yritin opetella soittamaan 'mbiraa
- kuulin, kun rynnäkkökiväärillä ammutaan keskellä kaupunkia
- näin rynnäkkökiväärillä ammuttavan, ilmaan tosin
- elin kaksi kuukautta ilman omaa internetiä! Siksi myös meni sivusuun työhaastattelu. Vieläkin vähän ottaa pannuun
- kävin afrikan korkeimman rakennuksen huipulla
- nukuin rannalla
- tanssin koko yön afrikkalaisia tansseja, vaikka mulla ei ollut niistä mitään käryä
- kävin lukemattomia keskusteluja rahasta, ihon väristä ja näiden asioiden korrelaatiosta
- sain 25-vuotiaana 77-vuotiaan varaäidin toiselta puolelta maailmaa
- pulahdin devil's pooliin Victorian putousten reunalla
- pesin vaatteet käsin
- näin raskaana olevan lapsen, ehkä max 13-vuotiaan
- tapasin ensimmäisen mosambikilaisen
- purskahdin itkuun keskellä katua kultturishokin takia
- luin jonkun rikosdekkarin englanniksi, ja jonkun lasten kirjan portugaliksi
- koin elämäni toistaiseksi pahimman ruokamyrkytyksen
- näin virtahevon, ja kaikki muutkin legendaariset safarielukat
- olin ryöstön kohteena, joka onnekseni epäonnistui varkaiden osalta surkeasti
- rikoin !!vahingossa!! enemmän elektroniikkaa kuin koko elämäni aikana yhteensä
- tarjosin vieressä istuvalle tuiki tuntemattomalle ihmiselle karkkipussistani
Vielä on kaksi viikkoa jäljellä. Siinä ajassa ehtii vaikka ja kuinka monta asiaa kokea ensimmäistä kertaa elämässään... Niitä kohti.
Mosambikissa tein seuraavia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni;
- sukelsin meressä ja näin haita ja valaita, delfiinejä ja kilppareita ja vaikka sun mitä
- näin autokolarissa kuolleen ihmisen ruumiin
- näin hukkuneen ihmisen ruumiin
- olin läsnä, kun kouluja käymätön katupoika oppi laskemaan allekkainlaskuja
- söin vaikka ja mitä eksoottista ja sitten vähän vähemmän eksoottista... aina krokotiilista (eksoottinen kokemus) maissipuuroon (todella epäeksoottista)
- opin tekniikan, jolla varastetaan puhelin taskusta
- juttelin yön pitkinä tunteina kämppikselleni albiinogeccoliskolle
- yritin opetella soittamaan 'mbiraa
- kuulin, kun rynnäkkökiväärillä ammutaan keskellä kaupunkia
- näin rynnäkkökiväärillä ammuttavan, ilmaan tosin
- elin kaksi kuukautta ilman omaa internetiä! Siksi myös meni sivusuun työhaastattelu. Vieläkin vähän ottaa pannuun
- kävin afrikan korkeimman rakennuksen huipulla
- nukuin rannalla
- tanssin koko yön afrikkalaisia tansseja, vaikka mulla ei ollut niistä mitään käryä
- kävin lukemattomia keskusteluja rahasta, ihon väristä ja näiden asioiden korrelaatiosta
- sain 25-vuotiaana 77-vuotiaan varaäidin toiselta puolelta maailmaa
- pulahdin devil's pooliin Victorian putousten reunalla
- pesin vaatteet käsin
- näin raskaana olevan lapsen, ehkä max 13-vuotiaan
- tapasin ensimmäisen mosambikilaisen
- purskahdin itkuun keskellä katua kultturishokin takia
- luin jonkun rikosdekkarin englanniksi, ja jonkun lasten kirjan portugaliksi
- koin elämäni toistaiseksi pahimman ruokamyrkytyksen
- näin virtahevon, ja kaikki muutkin legendaariset safarielukat
- olin ryöstön kohteena, joka onnekseni epäonnistui varkaiden osalta surkeasti
- rikoin !!vahingossa!! enemmän elektroniikkaa kuin koko elämäni aikana yhteensä
- tarjosin vieressä istuvalle tuiki tuntemattomalle ihmiselle karkkipussistani
Vielä on kaksi viikkoa jäljellä. Siinä ajassa ehtii vaikka ja kuinka monta asiaa kokea ensimmäistä kertaa elämässään... Niitä kohti.
Kulttuurieroja taas...
Mun hostmama pyysi multa lauantaina apua. Tarvitsi kipeästi 200meticalia. Mulla sattui olemaan raha ja tiesin, että Claudinha maksaa aina takaisin. En sen suuremmin kysynyt, mihin raha oli tarkoitus käyttää.
Kunnes tajusin, että sunnuntaiaamuna on kirkko. Äh, voisin pauhata aiheesta vaikka ja kuinka. Joo, ymmärrän uskonnon tärkeyden ihmisten elämässä, mutta uskonnolisuus täällä on saanut mut punnitsemaan ja arvioitsemaan kriittisesti omaa uskonnollisuuttani.
Kyseinen raha meni niin kuin menikin kirkolle (lue, pastorin povariin). Samalla kun aamiaisella mietitään, onko rahaa leipään (5mt), viedään sunnuntaiaamuna kirkolle se 200. Kai ne sillä jonkun synninpäästön ostaa, en tiiä. Ja samalla papisto ajelee uusimmilla urheiluautoilla ja asuvat kunnon kartanoissa. Tähän asti oon aatellut, että kirkko instituutiona on ihan ok. Maallisissa pohjoismaissa, jossa kirkon asema on melko olematon, en oo asiaa ajatellut kovin kriittisesti. Mutta!!! nyt lyö kovin silmille se, miten niin moni kirkko tekee bisnestä ihmisten hädällä. Ei sen kuuluisi niin mennä. (Haluaisin tässä välissä korostaa, että ymmärrän toki, että kirkkoja on miljoona erilaista eri taustoilla eri tavoitteilla.)
Kerran olin mukana, kun seurakuntalaiset saivat papilta pussin hiekkaa. Hiekka oli kuulemma peräsin Brasiliasta, seurakunnan pääkappelin pyhältä pihalta. (Ei siis suinkaan bairrokirkon takapihalta ei).
Samalla meillä töissä pojat käy kirkossa kahdesti päivässä. Plus lukuiset rukoushetket päälle. Monista pojista on tulossa kuulemma pappeja. Edelleen jees, se on heille tärkeetä ja kaikkea. Mulla riittää ymmärrys siihen saakka, kunnes ko. uskontoon vedoten pojille ei saa antaa seksuaalivalistusta saatika kondomeja (just sen ikäsiä jätkiä, että ihmettelen, jos ei ole jo mukuloita maailmalla, sukupuolitaudeista puhumattakaan). Lisäksi sen faktan julistaminen, että muut eivät ole mitään. Muiden uskontojen kannattajat päätyvät helvettiin, vain heidän elintapansa on oikea. Toki he eivät tiedä muusta, mutta silti, jotenkin, 2015.
Oon saanut lentolehtisiä niin töistä, kotoa kuin kadulta, miten mun pitäis opetella rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Oon yrittäny selittää, että mun kulttuurissa uskonto on henkilökohtainen asia. Mutta ai niin, täällä mikään ei ole. Kulttuurierot lyövät nyt kyllä Raamatulla päähän ja lujaa.
Kunnes tajusin, että sunnuntaiaamuna on kirkko. Äh, voisin pauhata aiheesta vaikka ja kuinka. Joo, ymmärrän uskonnon tärkeyden ihmisten elämässä, mutta uskonnolisuus täällä on saanut mut punnitsemaan ja arvioitsemaan kriittisesti omaa uskonnollisuuttani.
Kyseinen raha meni niin kuin menikin kirkolle (lue, pastorin povariin). Samalla kun aamiaisella mietitään, onko rahaa leipään (5mt), viedään sunnuntaiaamuna kirkolle se 200. Kai ne sillä jonkun synninpäästön ostaa, en tiiä. Ja samalla papisto ajelee uusimmilla urheiluautoilla ja asuvat kunnon kartanoissa. Tähän asti oon aatellut, että kirkko instituutiona on ihan ok. Maallisissa pohjoismaissa, jossa kirkon asema on melko olematon, en oo asiaa ajatellut kovin kriittisesti. Mutta!!! nyt lyö kovin silmille se, miten niin moni kirkko tekee bisnestä ihmisten hädällä. Ei sen kuuluisi niin mennä. (Haluaisin tässä välissä korostaa, että ymmärrän toki, että kirkkoja on miljoona erilaista eri taustoilla eri tavoitteilla.)
Kerran olin mukana, kun seurakuntalaiset saivat papilta pussin hiekkaa. Hiekka oli kuulemma peräsin Brasiliasta, seurakunnan pääkappelin pyhältä pihalta. (Ei siis suinkaan bairrokirkon takapihalta ei).
Samalla meillä töissä pojat käy kirkossa kahdesti päivässä. Plus lukuiset rukoushetket päälle. Monista pojista on tulossa kuulemma pappeja. Edelleen jees, se on heille tärkeetä ja kaikkea. Mulla riittää ymmärrys siihen saakka, kunnes ko. uskontoon vedoten pojille ei saa antaa seksuaalivalistusta saatika kondomeja (just sen ikäsiä jätkiä, että ihmettelen, jos ei ole jo mukuloita maailmalla, sukupuolitaudeista puhumattakaan). Lisäksi sen faktan julistaminen, että muut eivät ole mitään. Muiden uskontojen kannattajat päätyvät helvettiin, vain heidän elintapansa on oikea. Toki he eivät tiedä muusta, mutta silti, jotenkin, 2015.
Oon saanut lentolehtisiä niin töistä, kotoa kuin kadulta, miten mun pitäis opetella rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Oon yrittäny selittää, että mun kulttuurissa uskonto on henkilökohtainen asia. Mutta ai niin, täällä mikään ei ole. Kulttuurierot lyövät nyt kyllä Raamatulla päähän ja lujaa.
Ehkä kirjoitin jo kielestä tänne, en muista...
Oon kuullut villejä arvioita siitä, kuinka montaa kieltä tässä maassa puhutaan. Arvioita oon kuullut vaikka ja mitä 15 ja 50 kielen väliltä.
Virallisesti Mosambikin kieli on kuitenkin portugali. Portugeesiksi hoituu kaikki virallinen asiointi, kuten koulun käynti. Liemessä onkin ne lapset, jotka eivät ole portugalia oppineet tai opetelleen. Maputossa sitä ongelmaa ei ole, kun portugalin kieli ympäröi meidät, mutta mitä pohjoisemmaksi maata kulkee, sitä vähemmän portugaliakin porukka puhuu ja sijan ottaa mitä moninaisemmat äidinkielet.
Maputon alueella pää-äidinkieli on shangana. Meillä töissä portugalin pitäisi olla virallinen kieli, mutta suurin osa asioista hoituu shanganan kielellä. Shanganan ääntäminen muistuttaa vähän suomea, mutta siitä huolimatta ei ole oppinut shanganaksi muuta kuin perusfraasit: "Kiitos", "Huomenta", "Päivää", "Iltaa", "Olet kaunis", "Olet ruma", "Lyön sinua" sekä jonkun niin loukkaavan haukkumanimen, ettei ne osanneet sitä edes kääntää ymmärrettävälle kielelle.
Kielen opettelun tuskaa;
Portugalin kieltä oon kuitenkin pyrkinyt opettelemaan. Mut kun ei oo kielipäätä, ei oo kielipäätä. Kielen takia oon lyönyt päätäni seinään pääosan ajasta. Kielipäättömyyden lisäksi syytän mosambikilaisten asennetta kielen opettelijaa kohtaan (Mitä, oot olla täällä puol vuotta ja puhut noin huonoa portugalia?!?) sekä edellä mainitun shanganan sekoittamista portugaliin.
Vuoden alussa meille järjestettiin vapaaehtoisohjelman mukaisesti kolmen viikon kielikurssi. Sai vähän tuntumaa kieleen ja perusteita kieliopista. Kurssi oli ok, joskin kuulin siellä puhuttavan enemmän saksaa kuin portugalia...
Olin kurssiin tyytyväinen, kunnes viimeisillä tunneilla meille alettiin pitää kokeita. Kokeet myös tarkastettiin mosambikilaisittain niin, että kaveri laski toisen virheet ja virheiden perusteella ryhmäläiset laitettiin paremmuusjärjestykseen. Taululle kirjoitettiin. Näin tehdään kuulemma escolinhasta, esikoulusta lähtien. Ihan sairasta. Ei kuulemma saisi kritisoida vieraan kulttuurin tapoja, koska jokainen toimii omassa ympäristössään hyväksi havaitulla tavalla, mutta tästä tunnista jäi kyllä jotain hampaan koloon...
Virallisesti Mosambikin kieli on kuitenkin portugali. Portugeesiksi hoituu kaikki virallinen asiointi, kuten koulun käynti. Liemessä onkin ne lapset, jotka eivät ole portugalia oppineet tai opetelleen. Maputossa sitä ongelmaa ei ole, kun portugalin kieli ympäröi meidät, mutta mitä pohjoisemmaksi maata kulkee, sitä vähemmän portugaliakin porukka puhuu ja sijan ottaa mitä moninaisemmat äidinkielet.
Maputon alueella pää-äidinkieli on shangana. Meillä töissä portugalin pitäisi olla virallinen kieli, mutta suurin osa asioista hoituu shanganan kielellä. Shanganan ääntäminen muistuttaa vähän suomea, mutta siitä huolimatta ei ole oppinut shanganaksi muuta kuin perusfraasit: "Kiitos", "Huomenta", "Päivää", "Iltaa", "Olet kaunis", "Olet ruma", "Lyön sinua" sekä jonkun niin loukkaavan haukkumanimen, ettei ne osanneet sitä edes kääntää ymmärrettävälle kielelle.
Kielen opettelun tuskaa;
Portugalin kieltä oon kuitenkin pyrkinyt opettelemaan. Mut kun ei oo kielipäätä, ei oo kielipäätä. Kielen takia oon lyönyt päätäni seinään pääosan ajasta. Kielipäättömyyden lisäksi syytän mosambikilaisten asennetta kielen opettelijaa kohtaan (Mitä, oot olla täällä puol vuotta ja puhut noin huonoa portugalia?!?) sekä edellä mainitun shanganan sekoittamista portugaliin.
Vuoden alussa meille järjestettiin vapaaehtoisohjelman mukaisesti kolmen viikon kielikurssi. Sai vähän tuntumaa kieleen ja perusteita kieliopista. Kurssi oli ok, joskin kuulin siellä puhuttavan enemmän saksaa kuin portugalia...
Olin kurssiin tyytyväinen, kunnes viimeisillä tunneilla meille alettiin pitää kokeita. Kokeet myös tarkastettiin mosambikilaisittain niin, että kaveri laski toisen virheet ja virheiden perusteella ryhmäläiset laitettiin paremmuusjärjestykseen. Taululle kirjoitettiin. Näin tehdään kuulemma escolinhasta, esikoulusta lähtien. Ihan sairasta. Ei kuulemma saisi kritisoida vieraan kulttuurin tapoja, koska jokainen toimii omassa ympäristössään hyväksi havaitulla tavalla, mutta tästä tunnista jäi kyllä jotain hampaan koloon...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)