sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Zavala

Lähdin kavereita moikkaamaan. Sovittiin, että nähdään kotikaupunkien puolivälissä, kun matka on muuten melko pitkä. Arvion mukaan nyt reissuun menisi näin ollen about 3-4 tuntia.

Pakkasin tavarat kauheen vaivattomasti ja pääsin chapa-asemallekin joutuisasti. Vähän turhan leppoisasti sujui siis lähtö. Jotain käy taatusti, ei voi mennä näin helpolla...

Chapa lähti ja kaasutti kohti Gazan provinssia, kun poliisi pysäytti auton. Ei mikään yllätys täällä. Poliiseja näkyy postaamassa joka paikassa, varsinkin perjantaisin ja ennen juhlapyhiä (keräämässä rahaa pyhiä varten, korruptio on hieno laji). Normaalisti tilanteesta selviää antamalla ajokortin, auton paperit ja papereiden välissä 50 meticalia. Poliisi ottaa paperit takaisin usein vilkaisemattakaan niitä, raha on tärkein. Nyt oli kuitenkin skarppi poliisi, joka samalla vilkaisi ajokorttia. Joko kortti ei ollut ajokortti ensinkään tai ehkä se oli mennyt vanhaksi. Joka tapauksessa ymmärsin, että kuskilla ei ollut ajo-oikeutta. Niinpä käännyimme takaisin Juntaan ja vaihdoimme chapasta toiseen. "Kuski" jäi poliisin kanssa vänkäämään sakon suuruudesta.

Tekstiviesti Marikalle: "Puhutaan ensi viikolla lisää, kun selviän Xai Xaista kotiin. Tai nyt jos selviäisin ees sinne. Chapakuskilla on ongelmia poliisin kanssa, copradorilla ongelmia rahojen kanssa ja matkustajilla ongelmia hermojen kanssa. Kyllä on leppoisaa."

Otin uuden chapan Xai Xaihin luottaen paikallisten sanaan, jonka mukaan Xai Xaista on helppo saada jatkoyhteys eteenpäin. Ei ollut.

Tekstiviestittelyä Annikan kanssa:
Minä: Oon kyllä yks pölkkypää. Piti ottaa chapa Inhambaneen ja hypätä pois pysäkillä x. Maputossa kaikki sanoi, että ota Xai Xaihin ja siellä vaihdat. Toki uskoin ja pääsin Xai Xaihin, mutta siellä 
kukaan ei tienny paikkaa, johon olin menossa. Neuvoivat chapaan, joka lopulta jätti mut keskelle ei 
mitään. Sieltä otin seuraavan chapan, jonka tiestin menevän oikeeseen suuntaan. Nyt nää muut matkustajat ainakin väittävät, että tietävät paikan, johon oon menossa. Katotaan. Nautin kyllä tästä adrenaliinifiiliksesta [kun ei tiedä missä on ja minne on menossa].

Annika: Eikä!!! Tsemppiä. Sano sit miten kävi.
Minä: Ostin 0,50€:lla vahingossa 20 banaania. Luulin siis ostavani viittä, max kuutta banaania, mut ne olikin sit halvempia ku oletin.
Minä: Nyt chapaan tuli nainen elävän kanan kanssa. Jumankeuta, mikä meteli.
Annika: Eiks Maputossa ihmisillä oo kanoja chapoissa? Maniçassa melkein joka kerta...
Minä: Heh :D Asutaan me vaan aikamoisessa paikassa.
Minä: Ei oo todellista. Tää chapa hajos. [Ei lähe enää ees työntämällä käyntiin]. Oon jo neljä tuntia myöhässä sovitusta.
Annika: Eieiei! Pysyt ihmisten lähellä. Nyt on jo pimee.
Minä: Joo. Ja nää muut matkustajat on ihan mahtavia. Syödään täällä nyt niitä banaaneja.

Lopulta, seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen (muista! piti kestää se kolme tuntia) pääsin kuin pääsinkin pysäkille, josta kaikki olivat varmoja, että se on mun päätepysäkki. Siellä sitten ulkona säkkipimeällä pohtimaan, että mihinkäs sitten.

Noin klo 23:00 Annikan kanssa käyty puhelu:
Sellanen kuuskymppinen nainen tuli kyselee, oonko eksynyt. Vastasin, että oottelen tässä kavereita, jos sattuisivat ilmestymään. Nainen tarjoutui oottamaan mun kanssa. Mentiin hänen sukulaistyttönsä barracaan. Pöydän ääreen ilmestyi muitakin mamoja. Tarjosin kaljat. Siinä sitten tissuteltiin ja rupateltiin, samalla yritin saada yhteyttä kavereihin, joiden puhelimet olivat pois päältä, tai todennäköisesti jossain katvealueella.

Pari tuntia juotua ja soiteltua sain lopulta yhden kaverin langan päähän. Puhelin kiersi barracassa ihmiseltä toiselle, kun yritettiin selvittää, missä mun kaverit on ja missä mä oon. Niinpä sitten pian selvisi, että oon aivan väärässä paikassa ja oikeeseen kohteeseen olis vielä tunnin matka. Ihania ihmisiä kun auttoivat, mutta auttoivat mut sitten johonkin ihan huitsin helvettiin.

Tarinan käännekohta:
Pimeällä matkustaminen on nou-nou, olin paikassa, jonka nimeäkään en tässä vaiheessa tiennyt. Ympärillä ihmisiä, jotka mongertavat portugalin ja shanganan sekoitusta.

Kun pelko takapuolessa oli suurimmillaan, tuli se ensimmäisenä tapaamani nainen ja kysyi, josko tarvitsisin yösijaa. Mitäpä sitä kieltäytymään. Mentiin naisen asunnolle, toki hyvin vaatimattomalle olkiseinineen ja aaltopeltikattoineen, mutta sillä hetkellä se oli kauneimmista kaunen hökkeli, jonka olen nähnyt. Nainen tarjosi ruokaa, peseytymismahdollisuuden, pehmeän yösijan sängystä, jossa lopulta nukuttiin tiiviisti kylki kyljessä. Voiko vieraanvaraisempaa olla... 

Viesti Hbonnylta: "When you say you're in Gaza, is it Gaza in Mozambique, in South-Africa or in middle east?

Aamulla nainen lähti töihin, jäin itse vielä unten maille. Kun heräsin, oli pihapiirin embregada tehnyt aamiaisen, jota tarjottiin automaattisesti mullekin.

Chapapysäkillä sain jälleen asiantuntevia neuvoja, mihin mun olis parasta suunnata. Ei ainakaan kavereiden luokse, koska ovat mafiosoja(?????), vaan pikemminkin Xai Xaihin kyseisen herran kotiin, jossa lupasi olevan kaikki mukavuudet. Päätin kuitenkin kieltäytyä kutsusta ja jatkaa matkaani Zavalan kylään, jonka nimen sain tietoon edellisenä iltana. (-Onde ta Emmi? -Não em Zavala? -Não em Zavala!)

Uusi coprador oli ylpeä siitä, että tiesi jopa pysäkin, jolle olin menossa. Chapa ohitti metsää, nummia, pari hökkeliä, pari barracaa -oltiin siis kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Jossain vaiheessa otin katsekontaktin copradoriin ja muistutin, että en sitten tiedä yhtään, missä oon, ja jos ystävällisesti herra minulle kertoisi. Tunnin ajomatkan jälkeen sain uudelleen katsekontaktin mieheen, ilme hänen kasvoillaan oli kuitenkin pelästynyt. "Anteeksi anteeksi anteeksi. Unohdin sanoa, mutta ohitettiin se sun pysäkki jonkin aikaa sitten. Anteeksi. Ota chapa vastakkaiseen suuntaan, matka ei ole pitkä." Muristen nousin chapasta ja menin tien varteen: ei ensimmäistäkään autoa, saatika chapaa. Matkaa ei tullut lopulta kuin muutama, ehkä kolme kilometriä, ilman ainuttakaan autoa, jolla olisin sen voinut taittaa. Noh, tulipa käppäiltyä.

Lopulta pysäkki löytyi kun löytyikin! Toki siellä ei ollut ketään odottamassa, niin kuin oli luvattu, sillä matka oli taas jostain syystä mulla hieman venähtänyt. Yritin soittaa, puhelimet taas katvealueella. Hienosti toimii Mcel, Vodacom, Movitel!!!  Siellä sitten istuskelin rinkkani päällä kuin kunnon reppureissaaja ainakin. Pari kertaa tuli joku huolestunut kysymään, josko tulisin istumaan varjoon. Täällä auringossa istuminen on myös nou-nou. Tähän asti pystyin tilanteelle nauramaan, mutta kun olin istunut ja yrittänyt soittaa parisen tuntia, alkoi hymy hyytyä. Oikeasti yksin Mosambikin päätien varrella tietämättä yhtään missä on ja mihin on menossa, ei ole välttämättä se turvallisim vaihtoehto. Ainoa asia, jonka osasin, oli ottaa chapa takaisin Maputoon.

Hieno, kokemusrikas reissu jälleen, joskin kaikki suunniteltu ja reissun tarkoitus jäi toteutumatta. Ikinä en kavereita löytänyt. En nähnyt lodgea, jossa piti yöpyä. Mutta näin ja koin paljon paljon muuta.

Nainen, jonka luona yövyin, soitti pariin otteeseen perään, missä olen ja varmisti, että kaikki on kunnossa.